perjantai 13. joulukuuta 2019

Pensaspapu resepti

Paahdetut pähkinät tai pinjansiemenet antavat pavuille lisämakua ja rouheisuutta. Annoksen maun kruunaa maustevoi. Sen sijaan esimerkiksi mung-, adsuki-, soija- ja mustasilmäpavut ovat muita, erityisesti Aasiasta ja Afrikasta kotoisin . Tarhapapu on alun perin kotoisin Amerikasta.


Lisää oma resepti Omat suosikit . Joskus siemenpussissa voi nähdä harhaanjohtavan ilmauksen, että lajike on herkullinen tuoreena.

Tämä ei tarkoita, että papuja voisi syödä sellaisenaan - siis raakana, kuten herneitä. Tuorekäyttö tarkoittaa, että pavut kerätään ja valmistetaan ruuaksi palkoineen. Tuoreiden papujen keittoaika on 10 . Gluteeniton, sokeriton, kananmunaton, kasvisruoka, vähähiilihydraattinen, vähärasvainen.


Suomessa yleisimmin viljeltyjä pensaspapuja ovat vihreät, pyöreäpalkoiset taitepapu- lajikkeet sekä keltaiset vahapavut. Oikein en tiennyt, mitä niillä tekisin. Parikymmentä vuotta sitten Ranskassa kärjistynyt papukammo, joka oikeasti oli punainen-liha-kammo (sen kanssa oli aina - ja ihan aina - papuja), katosi. Oli oikein oivallinen ja helppo resepti !

Tuossa näyttää olevan muutakin kiinnostavaa. Vihreistä pavuista, sitruunasta ja pinjansiemenistä syntyy raikas lisuke lihalle tai kalalle. Latinaksi: Phaseolus vulgaris.


Englanniksi: Common bean, string bean, green bean, garden bean. Tuleentumattomat pavut palkoineen (härkäpapu, pensaspapu , salkopapu, ruusupapu). Nämä pavut ovat herkullisimmillaan, kun palot eivät vielä ole alkaneet pullistua eli siementen kehitys on vasta alkuvaiheessa.


Härkäpavun palko on noin pikkusormen mittainen. Resepti Sanna Kekäläinen Kuva Sanna Peurakoski. Kylvin alkukesästä ihan pieneen normaaliin parvekelaatikkoon hieman pensaspapuja. Pavuista ja pekonista saa supernopeaa pikaruokaa.


Vai onkohan nämä nyt taitepapuja, ranskalaisia papuja tai ihan vaan vihreitä pitkiä papuja. En tiennyt mitä odottaa, enkä sen suuremmin kyllä lannoittanut tai tehnyt muitakaan. Sadonkorjuu inspiroi lämpimän salaatin jossa kauden kasvikset maistuvat parempina kuin koskaan muulloin.


Vastanostetut punajuuret ja porkkanat makeutuvat uunin paahteessa, samoin kuin pienet keskikesän auringon kasvattamat kirsikkatomaatit. Kotimainen pensaspapu , keveästi ryöpättynä, on myös . Kun tomaatit ovat kiehuneet riittävän kauan, ongi laakerinlehti pois kastikkeen joukosta. Sekoita kastikkeeseen pavut ja kinkku.


Kuumenna vielä hetken ajan.

Nizzanpasta (annos) Alkuperäinen ohje on kirjasta Parhaat reseptit kun aikaa on vähän. Huuhtele pavut ja poista kannat. Anna papujen kypsyä kannen alla höyryssä minuuttia. Poista kansi ja anna veden höyrystyä pois. Siirrä pannu syrjään, mausta hienonnetulla . Helppo ja nopea tapa säilöä kanaa . Papu on kevyt, edullinen ja terveellinen raaka-aine joka sopii monenlaiseen ruoanlaittoon.


Pavusta voi valmistaa herkullisen keiton, padan, salaatin tai vaikka mitä muuta! Tutustu maukkaisiin papuresepteihimme. Tämän kesän uusi kokeilu kasvimaan papurintamalla oli keltainen vahapapu.


Pensaspapujen pakastaminen. Sato oli huomattavasti vaatimattomampi kuin aiempien kesien vihreissä leikko- ja taitepavuissa. Keski-Suomen kesäsää oli harvinaisen sateinen, ehkä sekin vaikutti osaltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.